THL:n Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 2023 (pdf, s.20-21) kertoo meille että erityisesti nuorten naisten, mutta myös nuorten miesten, kerran - pari kertaa viikossa juominen on muuttunut 90-luvun huipusta pari kertaa kuukaudessa juomiseksi. Samalla raittiiden 55-69 vuotiaiden miesten osuus on laskenut ja kerran - pari kertaa viikossa juovien osuus on noussut.
Mut, koska 20-34 vuotiaita on vähemmän kuin 55-69 vuotiaita, ehkä osin nuorten juomisen vähentymisen seurauksena, muutokset 20-34 vuotiaissa vaikuttaa vähemmän koko määrään kuin muutokset muissa ikäluokissa. Joten, vois olettaa et THL:n heppu tietää muutoksesta, mut koska se koskee vain pienempää osaa väestöstä, se ei sinänsä selitä isompaa kuvaa.
Kiina teki teknologiasiirtosopimuksia, kunnes niitä alettiin rajoittaa. Ennen sopimuksia, Kiina ei ollu teknologian luomisessa kilpailukykyinen, vaikka rajoituksia ei juurikaan ollut.
Koko Kiinatouhu on aika tuoretta, kukaan ei varmaan olis väittäny 10-15 vuotta sitten et kokonaan kiinalainen korkean teknologian tuote olis mitenkään kilpailukykyinen, nyt niitä tosiaan on.
Ongelma on et niiden tuotanto on vain kommunistisen puolueen toiminnan osa. Sit kun muu maailma on niiden tuotannosta riippuvainen, voi pohtia olisko niillä mitään pidäkkeitä vaikka Venäjän valloitussotien tukemisessa, kuten vielä näyttää olevan.
Ei se varmaan kovin hankala temppu ole, kun moni puolustuvoima Euroopassa on niin heikolla.
Luo se varmasti jonkun määrän tuloa, mut se tulo pitää rinnastaa riskeihin. Tulo on ehkä helpommin arvattavissa nyt, riskit voi selventyä vasta vuosien varrella. Joten käytännössä voi vaikuttaa siltä että yhdellä puolella on laskelmointia ja toisella puolella kylähullu. Mut kuten Venäjä opetti, jos riskejä on, ne voi toteutua.
[Kouvolan kaupunginjohtaja Marita] Toikan mukaan kaupungin rooli ei ole arvioida kansainvälisiä tietoturva-asioita.
– Ne perustuvat suomalaiseen ja eurooppalaiseen lainsäädäntöön, että miten näitä asioita käsitellään. Me emme turhaan spekuloi tällaisilla kysymyksillä, koska emme voi niihin vaikuttaa. Asiantuntijoiden näkökulmat (Tiktokin) tietoturvasta ovat aika ristiriitaisia. Niistä on vaikeaa vetää yksiselitteistä johtopäätöstä. Se on yksi alusta muiden joukossa.
Ensin se sanoo et Kouvolan rooli ei ole arvioida kv. tietoturva-asioita ja sit heti seuraavassa kappaleessa se arvioi kv. tietoturva-asioita määrittelemällä asiantuntijoiden näkökulmat ristiriitaisiksi.
Todellisuudessa Kouvolan kaupunginjohtajan tehtävä on ajaa kouvolalaisten asioita, joita iso datakeskushanke varmaan edistää. Se sano ihan oikein et laajempi turvallisuus ei kuulu Kouvolan käsiin. Mut, on se aika erikoista mennä sit heti kommentoimaan niitä asioita väheksyvästi.
Hanke voi olla ihan hyvä asia Kouvolalle. Jos se olis huono asia Suomelle, valtion pitäis puuttua siihen. Ja olis oleellisesti parempi jos Suomeen investoivat yritykset olis suomalaisia tai edes eurooppalaisia. Nyt ne tulee tänne jostain kaukaa nostamaan meidän sähkön hintaa ja vain osa keskuksen tuomasta tulosta jää Suomeen tai suomalaisille.
e. Yle kyseliki Supon mielipidettä asiasta toisessa artikkelissa ja ne vastas yleisellä tasolla:
Suojelupoliisin mukaan ulkomaiset investoinnit ovat Suomelle tärkeitä, mutta niihin voi liittyä myös muita kuin puhtaasti liiketaloudellisia tarkoitusperiä.
– Tällöin punnittavaksi nousee investoinnista saatava taloudellinen hyöty ja kansallisen turvallisuuden kysymykset.
Supo huomauttaa, että autoritaarisesta valtiosta tulevan investoinnin tarkoituksena voi olla taloudellisen hyödyn lisäksi myös esimerkiksi taloudellisen tai muun vaikutusvallan kasvattaminen pitkällä tähtäimellä.
Artikkeli on maksumuurin takana, joten en voi lukea kuin pätkän alusta.
Toi 326 000 on TEM:n tammikuun numero, se on ihan hyvä luku sellaisenaan, mut se ei ole kansainvälisesti vertailukelpoinen luku. TEM:n luku kertoo sen määrän mikä näkyy kuntien työllisyyspalveluiden asiakkaina sekä kokoaikaisesti lomautettuina, mut sitä lukua ei saa verrata kansainvälisesti, koska se on muodostettu eri tavalla kuin muiden maiden kv-vertailukelpoiset luvut on muodostettu.
Tilastokeskus tekee kansainvälisesti vertailukelpoiset luvut ja niiden pari päivää sitten julkaisema luku oli 272 000. TEM:n luku on myös vanha, uusin on 320k. TEM on siirtänyt helmikuusta lähtien luvut eri palveluun, ehkä sen takia toimittaja käyttää tässä vanhaa.
TEM:n luvun ja Tilastokeskuksen lukujen ero selittyy sillä mistä ne on kerätty ja millainen määritelmä niillä on, tossa (pdf) on enemmän erojen syistä. Kansainvälinen vertailukelpoisuus syntyy siitä että ne määrät on kerätty YK: ILO:n suosituksien ja EU:n asetuksien mukaan. Se aiheuttaa sen että meidän luku ja vaikka Ranskan luku on vertailukelpoiset, koska ne kertoo samasta asiasta.
Joten artiikelin,
Suomessa on nyt 326 000 työtöntä. Tilanne on yksi Euroopan pahimpia.
Aiheuttaa mielenkiintoisen huomion, 326k ei ole kv-vertailukelpoinen luku tai uusin, mut sitä käytetään kontekstissa jossa tämänhetkistä tilannetta vertaillaan kansainvälisesti.
Tilanne ei tosta tietenkään muutu, se on yhä huono. Mut kaipais sitä et kun toimittaja tekee maksumuurin taakse artikkelin, se olis niin huolellisesti tehty et edes se vähä mikä pilkottaa muurin takaa olis oikein.
Ne ei ilmeisesti tiedä mikä generaattorissa on vialla kun se syö roottoreita. Viime syksyn tehonlaskun tavoite oli pitää se tuntematon ongelma poissa viimeisestä roottorista. Nyt kun ne yritti käyttää sitä normaalilla teholla, generaattori söi roottorin, vaikka ne ei edes ehtiny päästä täyteen tehoon.
Viime syksyn tiedotteesta:
Tehoa on rajoitettu roottorin vikaantumisriskin pienentämiseksi vikaantumisen syyn ollessa edelleen epäselvä.
Tehon piti olla täysillä vasta 19.4.:
Tehonnosto käynnistetään 14. huhtikuuta 2025 klo 01.00, ja laitosyksikön odotetaan saavuttavan täyden tehon lauantaina 19. huhtikuuta 2025.
Toivottavasti ne löytää ongelman juurisyyn vuosihuollossa.
Mä tiedän jo nyt et mun lempparipoliitikot voittaa Helsingin aluevaalit. Kuntavaaleissa on sit varmaan eri meno.
Kopiosto, suomalainen lobbausjärjestö, otti yhteyttä Uutiskerain.fi:hin, suomalaiseen nettisivustoon, englanniksi. Tähänkö tää on nyt menny, kielen arvostus on niin pohjamudissa et edes luovan suomalaisen työn edustajaksi itseään kutsuva järjestö ei enää vaivaudu kirjoittamaan viestejään suomeksi suomalaisille.
Uutiskerain.fi oli oman ilmoituksensa mukaan kokeilujaksoa lukuunottamatta epäkaupallinen. Mainoskokeilun aikana sivuston liikevaihto oli 22,16€. Olis mielenkiintoista kuulla mikä tosta olis kopioston mielestä linkkiveron osuus.
Kun tätä direktiiviä pakotettiin EU:ssa, linkkiveron vastustajat ilmoitti yhdeksi perustelukseen sen et vero aiheuttaisi uutisaggregaattoreiden rajautumisen vain suurimpiin, muilla ei olisi varaa jatkaa tai edes aloittaa toimintaansa. Se uhka on nyt toteutumassa, kun Uutiskerain.fi sulki kopioston uhkailun seurauksena palvelunsa.
Vaikka uskon edellytys on tiedon puute, tiedon puutetta ei tartte korvata uskolla, riittää ku tietää ettei tiedä.
Ei oo vielä ankka, mut on jo naakka, kanahaukka, kanahaukka ja kanadanhanhi.
Jos virus tuotiin laboratorioon ja se pääsi sieltä leviämään, se laboratorio on silloin sen alkuperä. Ei viruksen alkuperä, se on ehkä joku elukka jossain luolassa, mut leviämisen alkuperä on silloin laboratorio. Jättämällä virus luolan elukkaan tai pitämällä huoli laboratorion turvallisuudesta, koko hässäkkä olis vältetty ja se oli Kiinan vastuulla. Ilmeisimmin virusta ei oltu havaittavalla tavalla muokattu, koska mikään vastuullinen taho ei näytä niin väittävän, joten vaikka laboratorio olis viruksen leviämisen alkuperä, itse virus näyttää olevan luonnollinen.
Kyse ei ole uskon asiasta, asiat on niin kuin ne on. Se et joku huutaa totuutena jotain muuta, ei muuta asianlaitaa mitenkään. Me ei vaan nyt tiedetä mitä tapahtui, on vaan joku valikoima vaihtoehtoja, joilla kullakin on joku nollaa suurempi todennäköisyys.
Hesari näköjään muutti otsikkoaan, se on nyt “Maailmaa ravistelleen pandemian alkuperä puhuttaa yhä – Suomalaisprofessorilta näkemys”.
Jänskä ajankohta, ku Trump ja Putin piti puhelunsa samana päivänä. Huominen pressi lienee ensimmäinen missä Zelenskyi ottaa kantaa mahdollisiin tietoihin puhelusta. Olis mielenkiintoista tietää milloin tämä vierailu oli sovittu. Ei tämmöstä vierailua varmaan kovin äkkiä polksta pystyyn, mut onkohan se sovittu jo vaikka viime vuonna vai vasta viime aikoina.
Ei se varmaan kovin kaukaa haettu näkemys ole, kun Euroopan unionin neuvosto, komissio ja parlamentti, sekä Suomen eduskunta on kieltäny Tiktokin laitteistaan turvallisuussyistä.
Se voi kans olla oma ongelmansa, mut linkattu artikkeli käsitteli sitä miten Tiktok tarjoilee teineille itsetuhoon yllyttävää sisältöä. Vois olettaa et se sisältö olis tarjolla vaikka tämä yksittäinen isä olisi yhtä valveutunut todellisuudessa kuin mielestään.
Propagandan julkaiseminen sellaisenaan ei juurikaan eroa propagandasta. Vähintään olisi hyvä selittää miksi se on propagandaa, mitä narratiivia yritetään esittää, mitä piilottaa. Siinäkin ongelmana on et jos menee parsimaan propagandan väärin, se itsessään antaa yhden mahdollisuuden lisää propagandistille jakaa propagandaansa reaktioiden muodossa.
Joten, vaikka se on ihan mielenkiintoista selata propagandistien selityksiä, niiden jälleenlevittämisellä ei voi oikein saavuttaa muuta kuin alkuperäisen julkaisijan tavoitteita.
Jänskästi ajakohtainen, koska rahapaja lakkautetaan kohta ja tulevaisuuden suomalaiset juhlakolikot lyödään Hollannissa.
Perinteikäs valtionyhtiö leimaa tänä keväänä viimeiset kolikkonsa. Sitten suomalaisten eurojen valmistus siirtyy Hollantiin.
Vappuun mennessä vantaalainen tehdashalli hiljenee. Siniset leimakoneet lähetetään Slovakiaan, jossa niitä odottaa uusi elämä. Perinteikäs suomalainen valtionyhtiö lakkaa toimimasta.
Rahapajalla on ollut 161 vuoden ajan monien kadehtima lupa tehdä rahaa. Mutta edes se ei ole tehnyt toiminnasta kannattavaa. Vuosina 2022–2023 yhtiön yhteenlaskettu nettotulos oli yli 17 miljoonaa euroa tappiollinen.
Suurin osa valtioista tekee rahansa itse. Muutama valtio, jolla ei ole omaa rahapajaa, tilaa rahansa kilpailuttamalla, Suomen rahapaja ei ole pärjännyt kilpailussa ja nyt ne lopettaa kokonaan. Se on aika suoritus et saa tehdä maan kaikki rahat, mut sit päättää tehdä myös muiden maiden, vaikka mitään toivoa pärjätä huolella kilpaillussa markkinassa ei ole. Kapasiteetti tehdä myös muiden maiden rahat maksaa, jos se ei ole käytössä, kulut räjähtää ja koko homma kuopataan.
Elokuvat on kyl jääny vähemmälle, vaikka niiden tarjonta näyttäis olevan vähintään yhtä suurta kuin aiemminkin. Aika moni uusista on kuitenkin sellainen ettei jo synopsin perusteella kiinnosta.
Yle ja HS, järjestettynä uusimpien mukaan, niin et uutiset on vaan listana. Molemmilla on usein niin kummallisia artikkeleita niitten omien algoritmien nostamina ettei etusivuu jaksa kattoo. Jos jää aikaaa, täältä ja suomiredditista otsikot. Jos jää aikaa, Amppareiden luetuimmat artikkellit. Artikkelit on usein niin ohuita, et jos kaipaa jostain syventävämpää, ni mä katon jos Youtubessa olis jonkun asiaa tuntevan video aiheesta. Siellä vaikuttaa olevan joitain sellaisia jotka selittää asioita artikkeleita syvemmin, koska ne on tai on ollu asiaa koskevalla alalla ja hyvät niistä osaa laittaa asioita kontekstiin.
Äänestystuloksissa ennen sotaa kolmikko oli SDP, maalaisliitto ja kolmatta paikkaa vaihtoi keskenään kokoomus ja RKP. Sodan jälkeen kommunistit korvasi kokoomuksen.
Eli sodan jälkeen klassinen kolmikko oli SDP, SKDL ja maalaisliitto. Noista maalaisliitto muutti nimensä keskustaksi. SKDL oli vasemmistoliiton edeltäjä, käytännössä SKP:n johtama puolue. Pitkään Suomessa pystyi valitsemaan vain sosialidemokraattien, kommunistien ja maaseutuihmisten väliltä.
Vasta 80-luvulla kun SKDL romahti, päästiin kolmeen puolueeseen SDP, keskusta ja kokoomus. 2011 lähtien historia toistaa itseään, kun kolmessa suurimmassa puolueessa on ollu neljä puoluetta, kun PS ja keskusta vaihtelee keskenään kolmikossa olemista.